KOMMENTTIRAITA 10.4.2013 KLO 18:10
Pari asiaa:
1) Spitaalisen näkemisestä. Olin vakavissani menossa käymään eräässä spitaalisairaalassa kun olin Filippiineillä. Jaa miksi? Moottoripyöräpäiväkirjan takia. Siellä käynti kuitenkin jäi tekemättä kun Olongapon kadunkulmassa minua vastaan käveli spuge jolla kirjaimellisesti kupli iho. Kenties oksettavin näky mitä olen nähnyt elämäni aikana. Naama, kädet, kaikki. Huomattavasti rumemman näköinen kuin se spitaalinen Braveheartissa. Tai no ehkä siitä tyypistä tuli enemmän Toxic Avenger mieleen. Nyt rupes soimaan päässä se – no kyl sä tiiät mikä biisi, jos oot sen leffan nähny. Kenties jokin päivä kerään itseni ja lähden spitaalisairaalaan ilahduttamaan heidän elämää. Se ei ole niin helpposti tarttuvaa, kuten Papillon aikanaan jo opetti. Toivoisin että R ja T menisivät siellä käymään.
2) Taksimatkasta. Saigonin lentokentällä kannattaa todellakin olla varuillaan. Taksikuskit vievät sinut jonkin epämääräisen portin läpi jossa joudut maksamaan jonkin ihmeellisen maksun, sen jälkeen taksimittari menee aivan omia menojaan. Itse olin liian väsynyt lennon jäljiltä etten tätä hokannut. Plus että muistin valuuttakurssin aivan päin mäntyä. Perille päästyäni olin iloinen kun kyyti oli yllättävän halpa. Pari tuntia myöhemmin tajusin että maksoin parikymmentä euroa noin vartin ajosta. Ihmekään kun taksikuski oli niin mielissään. Vitun kusilutka. Murhaan sen ens kerralla kun näen sen.
KOMMENTTIRAITA 10.4.2013 KLO 18:15
”Heroiinitarina”
Tätä kyseistä episodia ovat monet toivoneet. En millään muista miksen sitä piirtänyt kirjaan. Ilmeisesti ajattelin matkan päällä että liian pitkä juttu tiivistää muutamaan ruutuun.
Okei, no mutta tässä tulee.
Ihan kohta tulee.
No nyt:
Normiaamu. Käyn aamupalalla, palaan hostellilleni. Pyydän omistajaa varaamaan minulle seuraavalle aamulle bussilipun takaisin pääkaupunkiin. Kapuan yläkertaan dormiini, avaan vessanoven ja mitä löydänkään? Tupatoverini vetämässä hanskaan. Pahoittelen että rynnin vessaan. Ovessa ei ole nimittäin lukkoa laisinkaan. Pian tämän jälkeen hän tulee ulos vessasta ja olemme kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hieman yllättäen huoneeseemme ilmestyy joku ruotsalainen moottoripyöräkaveri. Uusi ruumis. Pyytää lähtemään kaljalle. Kuulemma hyvin väsynyt edellisyön ajon jäljiltä (Hanoista Saigoniin pitkin kuoppaisia polkuja) ja haluaa muutaman oluen. Mietin mielessäni hetken. Normaalisti en joisi olutta kympiltä aamulla mutta nyt jostakin kumman syystä ajattelin että vitut siitä. Masturboija-janari ei lähtenyt mukaamme. Ilmeisesti vielä hieman häpesi äsken tapahtunutta. Tai sitten halusi viimeistellä sen mikä jäi mahdollisesti kesken.
Alakertaan kävellessämme törmäämme brittiopettajaan joka myös oleilee huoneessamme. Pyydän häntä tulemaan mukaamme. Opettajat ovat tunnetusti täysjuoppoja joten tottakai hän lähtee mukaamme.
Muutama olut ja tunti myöhemmin (kahden maissa yöllä) istumme jossakin päin kaupunkia baarin terassilla ja opettaja huikkaa pöytäämme jotain nuorta vietnamilaista pojankloppia. Tiedustelee tältä tietääkö ketään jolta voisi ostaa heroiinia. Tässä vaiheessa itse selviän humalatilastani samantien. Ei saatana. Heroiinia. Malesiassa törmäsin tyyppeihin jotka vetivät kokaiinia neniinsä ja silloin ajattelin että aikas hardcorea. Heroiiniin verrattuna ne surffityypit oli pikkutekijöitä. Vietnamissa boogie on astetta kovemmalla.
Sitä en heroiinista muuten tiennyt että sitäkin voi koksun tyyliin myös hieroa ikeniinsä. Vai onko se vain silloin kun kokeilee onko se edes oikeaa tavaraa? En tiedä.
Vietnamilainen diileri lähtee käymään kaverinsa luona ja jäämme odottamaan vastausta. Hetken päästä diileri palaa pieni näyte mukanaan ja opettajamme kokeilee sitä. Hyvää kamaa kuulemma. Rupeaa tarkemmin tiedustelemaan paljonko muutama gramma (tai jotain) maksaisi. Tässä vaiheessa ilmoitan että minä lähden takaisin hostellille. Osa minusta teki mieli jäädä katsomaan miten koko episodissa kävisi, mutta vaistoni kertoo että painu helvettiin sieltä ja nopeasti. Moottoripyöräkaveri näyttää minulle kädellään mitä kautta pääsisin suurinpiirtein takaisin. Selkeästi hänellä on parempi suuntavaisto kuin minulla koska olisin lähtenyt väärään suuntaan. Väärään suuntaan lähden joka tapauksessa. Minulla on taskussani vain riekaleinen turistikartta jonka avulla yritän tiedustella ihmisiltä missä oikein olen. Laskuhumala rupeaa ottamaan minusta vallan. Muutama tunti myöhemmin — kyllä, luit aivan oikein — muutama tunti myöhemmin löydän kuin löydänkin oikean paikan. Tajuan siinä vaiheessa että kello on aamuseitsemän ja tilaamani kyyti lähtee tunnin kuluttua. Juoksen huoneeseeni, pakkaan kamani kasaan, menen alakerran aulaan odottamaan kyytiäni. Nukahdan tuoliini, herään pari tuntia myöhemmin kun joku janari tuuppii minua hereille. Kuorsasin vissiin liian äänekkäästi. Joku hostellin asukkaista kehottaa minua menemään yläkertaan nukkumaan. Havahdun ja tajuan että ei saatana, myöhästyin kyydistäni. Menen kertomaan paikan omistajalle että minua ei jostakin kumman syystä noudettu ja pyydän että josko pääsisin seuraavalla bussilla takaisin Saigoniin. Puolilta päivin lähtisi seuraava. Menen yläkertaan siksi aikaa nukkumaan sänkyyni. Huoneeseen päästyäni eilisillan toverini istuvat lattialla vetämässä olutta tölkeistä. Pyytävät istumaan heidän seuraksi, mutta sanon että ei kiitos — nukun pari tuntia ja sitten jatkan matkaani. Kysyn vielä mielenkiinnosta että miten heroiinin kanssa kävi. Opettaja monotonisella äänellään kertoo että saivat säkillisen baby powderia (suom.huom). Näin kuulemma käynyt aikaisemminkin. Suht yleistä. Siinä vaiheessa en tiennyt mitä sanoa. Nappasin lattialta oluttölkin ja istuin sängylleni. En ehdi avata sitä. Pari tuntia myöhemmin herään ja tajuan että minulla on edelleen tölkki kädessäni. Huone on tyhjä. Olen yksin. Vartin päästä lähtee bussini. Reppu selkään ja alakertaan.
KOMMENTTIRAITA 17.4.2013 KLO 14:20
Kadunylityksestä:
1) Rauhallisesti, ei juoksuaskelia. Motoristit osaavat paremmin ennakoida liikkeesi
2) Lopulta sinun ei tarvitse edes katsoa motoristeihin päin kun kävelet tien yli. Vaatii itsekuria, mutta kyllä se siitä.
Tämä pätee oikeastaan kaikkiin Aasian maihin missä kävin. Paitsi Singaporeen, jossa seurataan tarkkaan liikennevaloja.
Intia vie (ehkä) voiton tästä liikenteen hulluudesta. Suunnilleen viiden minuutin välein joku kuolee siellä liikenteessä. Lähde tähän? Aina yhtä luotettava Internet.
KOMMENTTIRAITA 10.4.2013 KLO 19:04
Tuo rotan syönti oli myös sellainen insidentti joka aiheutti lievän morkkiksen jälkikäteen. Siinä vaiheessa kun puolet syöty ja leikkaan auki kohdan josta pursuaa verta ulos niin käyn mielessäni kaikki taudit mitä rotta onkaan elämänsä aikana mahdollisesti elimistöönsä kerännyt. Tuskanhiki nousi kieltämättä otsalle. Ravintolan henkilökunta tuijotti minua koko ateriani ajan. Söinkö juuri heidän tyttärensä lemmikin vai jonkin katurotan?
Hyvää lihaa kaikenkaikkiaan. Semmoinen kanan ja sammakonlihan sekoitus. Muistaaksein.
Zombailut 